Miten sinua onkaan kusetettu!

Johtajat ovat kautta aikojen eli lähettäneet joukkonsa eli kansalaisensa tappamaan toisten johtajien alaisia joukkoja, toisia sinun kaltaisiasi ihmisiä, jotta he itse voittaisivat jatkuvasti käytävässä sodassa omia kansalaisiaan vastaan. 

Kuka kuolee sodassa? Sinä kuolet ja sinun lähimmäisesi kuolevat ja haavoittuvat. Ja johtajasi voittavat ja jatkavat joukkojensa johtamista sodasta toiseen. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan ellet sinä luovu johtajiesi seuraamisesta ja heidän unelmiensa toteuttamisesta oman elämäsi kustannuksella.

Sinut on opetettu seuraamaan johtajaa eli kulkemaan joukon jatkona johtajasi perässä. Johtajasi ovat kautta aikojen uskotelleet sinulle, että he tietävät mitä he tekevät ja että he johdattavat sinua ja muita kaltaisiasi kohti menestystä, vaurautta ja hyvinvointia. Johtajasi ovat valehdelleet sinulle, sillä itse asiassa he johdattavat sinua kohti tuhoa, sairautta ja sotaa, jonka he uskovat takaavan heille itselleen menestystä, vaurautta ja hyvinvointia. Näin heidän omat johtajansa ovat heille vakuuttaneet, sillä johtajan on näinä aikoina myytävä ja petettävä omat joukkonsa, jotta hän itse menestyisi.

Johtajiesi luomat pelon ansat ovat laukeamassa kaikkialla ympärilläsi ja heidän lupaamansa menestys on osoittautumassa aina vain kauemmas kaikkoavaksi harhaksi, jota et tule heidän ohjeitaan seuraten koskaan saavuttamaan. Johtajasi ovat kusettaneet sinua, he ovat kusettaneet kaikkia, jotta heillä itsellään olisi hyvä olla. Vaan, onko heilläkään kaiken tämän keskellä todella hyvä olla?

Ja heidän johtajansa ovat vuorostaan kusettaneet heitä, jotta heilläkin olisi vielä parempi olla. Eli kaikki kusettavat kaikkia ja kaikki voivat siksi huonosti, kärsivät tämän yhä räikeämmäksi käyvän kusetuksen keskellä. Haluatko sinä todella olla kuin kaikki muut eli kärsiä yhdessä lahtiin matkaavan laumasi kanssa?

Sota on lahtausta. Sairaanhoito on lahtausta. Sairautta tuottavat lääkkeet ovat lahtausta. Markkinavoimien valta on lahtausta, jonka alttarille kaikkia meitä ja koko elävää maapalloa ohjataan lahdattavaksi. Myrkytetty ravinto on lahtausta. Taivaalle ruiskutetut myrkyt ovat lahtausta. Talouden ohjaus on lahtausta, jolla ihmisiltä lypsetään viimeisetkin sentit johtajiensa talouden turvaamiseksi. 

Kaikki median kautta päivittäin toitotetut suuret totuudet ovat pelottavia valheita, joiden avulla kansajoukkoja kuljetaan kohti lahtausta samalla, kun heidät saadaan maksamaan itsensä kipeiksi siitä johtajiensa tarjoamasta turvasta, jota ei oikeasti ole olemassa.

Koko paska on suurta lahtausta ja silti me haluamme uskoa siihen, sillä me kaikki toivomme kerran pääsevämme johtajiksi toistemme yläpuolelle hyväksikäyttämään alemmiksi uskomiamme, noita toisia kaltaisiamme sokean lauman jäseniä. Voi vittu mitä kusetusta tämä maailma tarjoaakaan!

Ainoa pelastuksesi on siinä, että rohkenet nähdä tämän kaiken eli itsesi lauman sokeana ja auliina jäsenenä. Että nöyrryt näkemään oman ja yhteisen erehdyksemme, jonka vuoksi me olemme toinen toisiamme kurittaneet jo aivan liian kauan. Sinä et todellakaan ole vain kurja laumaneläin, et elukka, jonka turva löytyy vain toisten elukoiden joukosta. Ei, sinä olet itsenäinen ja mahtava oman elämäsi luoja, joka on opetettu pelkäämään itseään ja omaa voimaansa. Sinua ja meitä kaikkia on kusetettu pahan kerran, mutta nyt tuo kusetus saa riittää!

Aivan viime vuosina tuo kusetus on äitynyt aina vain pahemmaksi ja räikeämmäksi, mikä on itse asiassa vain siunaus, sillä yhä useammat näkevät jo sen lävitse ja etsivät omaa itsenäistä ja vapaata tointaan tässä hullussa maailmassa, jossa johtajat johtavat kansalaisiaan yhä läpinäkyvimmiksi käyvillä valheilla kohti tuhoa, jonka syyksi meille tarjotaan mitä hirvittävimpiä vihollisia joko kuviteltujen sairauksien tai muiden vihollisten muodossa. Valheita kaikki tyynni!

Niin kauan kuin me seuraamme johtajiamme, he kuljettavat meitä tuhosta toiseen ja kriisistä kolmanteen, sillä niiden avulla he lypsävät meidät ja varallisuutemme ja voimamme kuiviin ennen kuin he johdattavat meidät lahtipenkkiin, joka odottaa kaikkia hyväksikäytettäviä kansoja ja kansalaisia, sinua ja minua. Vain heräämällä näkemään tämän raa’an todellisuuden, jonka auliiksi toteuttajiksi ja uhreiksi meidät on koulutettu, me voimme koskaan herätä omaan itsenäiseen voimaamme ja rakkauteemme, siihen suloisuuteen, jonka me kaikki olemme oppineet piilottamaan maailmamme meille myymällä pelolla ja ahdistuksella.

Vain näkemällä maailmamme valheiden läpi, me voimme herätä Elämän ihmeellisen ihanaan todellisuuteen, jonka rakastavassa sylissä me näitä kauheuksia olemme tottuneet sekä pelkäämään että toteuttamaan.

Sinulla on kaikki valta. Sinä olet itsenäinen ja kaikkivaltias oman todellisuutesi luoja. Sinulla on joka hetki mahdollisuus herätä yhteisten valheittemme unesta ja astua omaan iloiseen voimaasi. Siihen samaan, joka meissä kaikissa odottaa omaa suloista kukoistustaan Elämän avaralla kukkaniityllä, jolla me kaikki todellisuudessa mahdumme kukkimaan juuri omalla ihmeellisellä tavallamme ja levittämään omaa ainutlaatuista väriloistoamme sekä herkkää tuoksuamme kaikkien toisten kaltaistemme iloksi ja nautinnoksi. 

Uusi maailma odottaa meissä kaikissa kukoistustaan eli Elämän kevättä, joka on mahdollinen vasta, kun pelon kylmä ja kalsea hanki on sulanut kunkin itsenäisen olennon luovassa mielessä, sinun ja minun maailmassani. Tämä on Elämän kevät, Elämän ihmeen puhkeaminen kukkaan ihmisen mielessä, joka oli hetkeksi erehtynyt seuraamaan sokeita johtajiaan ja unohtamaan oman ihanan luovan voimansa. 

Tämä on ihmisen kevät, ihmisen joka ei enää seuraa muuta kuin Elämän tahtoa itsessään, sitä samaa, joka kaipaa kukkimistaan kaikissa muissakin ihmisissä, sinussa ja minussa. Vain Elämässä me kaikki olemme yhtä.