Oliko rauha maassa ennen kuin sota alkoi? Oliko rauha sinussa ennen kuin viruksia tai pommeja alettiin pelätä? Oliko rauhaa lainkaan vai oliko se vain kuvitelma? Onko rauhaa edes olemassa?
Me olemme mitätöineet ja alentaneet rauhan näkyvien väkivaltaisuuksien väliseksi tilaksi. Olimme ihan rauhassa ennen kuin mies löi nyrkillä tai nainen tuikkasi veitsellä. Olimme rauhassa ennen kuin pelästyimme, juoksimme karkuun, hyökkäsimme tai käperryimme näkymättömäksi odottamaan hyökkäystä. Olimme rauhassa ennen kuin sota alkoi ja saavutimme rauhan kun se loppui. Ihanko totta?
Rauha ei ole maailman tila, sillä tämä aineellinen maailma, johon me olemme kehomme kautta syntyneet, ei ole koskaan ehdottomassa rauhassa. Aine ja siitä kasvava maailma on loputtomassa muutoksen tilassa ja vastakohtien tanssissa, jossa mikään tila ei koskaan ole ehdottoman pysyvä ja rauhallinen. Plus ja miinus, syntymä ja kuolema, yö ja päivä, hyvä ja paha ja kaikki muutkin vastakohdat loputtomiin. Missä on rauha kaiken tämän muutoksen keskellä?
Rauha on mielen tila. Rauha on luojan syli, jossa kaikki vajavainen luominen tapahtuu. Rauha on ykseys, joka leikkii kaksinaisuudella ja siitä kasvavalla muutoksella eikä mene siihen mukaan eli ei luovu ykseydestään kaksinaisuuden ja erillisyyden houkuttavan haasteen edessä. Rauha on luoja, joka tietää olevansa yhtä kaiken kanssa ja näkee kaikki rajat ja erillisyydet vain leikkeinä, joita se ei ota liian vakavasti. Rauha on ihminen, joka tietää olevansa maailmansa luoja, ykseys kaiken kaksinaisuuden leikin tuolla puolen.
Rauha on lapsi, joka leikkii ikuisuuden meren hiekkarannalla. Lapsi rakentaa itselleen hiekasta hahmon ja hahmolle hiekkalinnan, kumppanin ja koko maailmankin. Lapsi leikkii hahmollaan aikansa eli niin kauan kuin lasta kiinnostaa ja huvittaa. Sitten lapsi tuhoaa hienon linnansa ja kaiken siihen liittyvän ja rakentaa uuden vielä hienomman. Ja kaiken tämän suuressa viattomassa rauhassa, joka tietää kaiken katoavan, kun ikuisuuden hyökyaalto kerran nousee kaikkeuden merestä ja pyyhkäisee kaiken hänen luomansa pois ja puhdistaa luomisen hiekkarannan.
Rauha tietää jäävänsä jäljelle, vaikka kaikki hänen luomansa katoaa. Rauha tietää olevansa ikuinen luoja, kaikkeus, jolla ei koskaan ole mitään hätää.
Alussa oli ilo, joka lauloi ja loi, ja lopussakin. Rauha on sillä, joka tämän tietää, sillä joka tämän elää ja todeksi kokee kaiken muutoksen keskellä. Rauha on sillä, jonka rauha ei ala sodan loppuessa tai virusten tuhoutuessa, sillä jolle rauha on mielentila ja kaiken luomisen alku ja loppu, jumaluus meissä kaikissa, alfa ja omega. Kaikki on rauhassa ja ilon ihmetyksessä, ihminenkin.