Vuoden 2024 eli 66. ikävuoteni aikana olen lopulta sallinut monien alitajuntani pohjamutiin tunkemieni tummien eli pelonsukuisten tunteiden nousta mieleni pintaan kohdattaviksi. Kun olen rohjennut kokea ne ja tunnistaa ne omikseni olen vapautunut niiden ikiaikaisesta kirouksesta eli toistopakosta. Ja noiden tummien tuntojen tultua nähdyksi olen yhä useammin ja vapaammin saanut kokea niiden taakse piiloon jäänyttä elämän iloa ja ihmetystä eli rakkauden viattomuutta, joka minussakin kaipaa täyttä kukoistustaan.
Ensimmäisenä niistä nousi esiin viha, sillä olin kieltänyt itseltäni vihan luotuani itselleni hyväntahtoisen ja kiltin roolihahmon. Tuon miellyttäjän roolin olin valinnut jo avuttomana lapsena saadakseni vanhemmiltani edes jonkin verran kaipaamaani rakkautta. Alitajuisena ohjelmana se oli jatkunut läpi elämäni ja hallinnut lähimpiä ihmissuhteitani. Siksi vihanikin nousi tuosta samasta maailmasta, kun koin miellyttävän ystäväni käyttäytyneen sopimattomasti naispuolista ystävääni kohtaan. Raivostuin tavalla, jota en ollut aiemmin kokenut ja suorastaan nautin kyvystäni vihastua ja vetää rajaa sopimattomalle toiminnalle. Nyt näen, että olin pidätellyt tuota vihaa lapsuudestani saakka, sillä en uskaltanut avuttomana pienokaisena raivota eli vetää rajaa oman isäni toimille.
Seuraavaksi nousi esiin pettymys, joka toki liittyy myös edelliseen. Mutta tämä pettymys nousi syvemmältä ja oli viattoman ja avuttoman lapsen pettymystä vanhempiensa kykyyn rakastaa ja pitää huolta hänestä. Se oli fyysisesti avuttoman, mutta hengessä täyden ja eheän lapsen kaipuuta tulla nähdyksi ja kohdatuksi vertaisena ja kokonaisena ihmisolentona kehon keskeneräisyydestä huolimatta. Se oli syntyvän lapsen luontaisen luottamuksen pettämistä, joka oli toistunut elämässäni monta kertaa. Sen huipentumana pankkihuijari putsasi tilini ja otti pääsiäisen alla nimissäni luottoja niin, että menetin yli 32 000 euroa. Onneksi osasin olla antautumatta pettymyksen valtaan ja kärsin kiirastulessani kunnes tuo pettymyksen roihu ruokkimattomana sammui pitkänperjantain aamuna.
Samaan perimmäisen pettymyksen kohtaamiseen liittyen olin pettänyt myös lasteni luottamuksen minuun ja isyyteeni. Sen seurauksena jouduin äärimmäiseen nurkkaan ajettuna ensimmäistä kertaa elämässäni pyytämään apua joltakin minua suuremmalta. Huusin mielessäni: ”Jumala, auta minua!” Ja Jumala auttoi eli näytti minulle sen sokean pisteen, jonka vuoksi en ollut osannut olla luotettava isä lapsilleni. Tunnustin syntini ja sain kokea jumalaisen armon, joka näytti minulle, mitä isyys todella on. Tuon avautumisen kautta suhteeni lapsiini on vähitellen selkeytynyt ja puhdistunut.
Useampia vastaavia kokemuksia läpikäytyäni vapauduin kantamastani perimmäisestä pettymyksestä niin paljon, että sain ensi kertaa elämässäni kokea sen viattoman ja vaivattoman lapsen rakkauden omia vanhempiani ja itse Elämää kohtaan, joka oli jäänyt pettymyksen alle piiloon. Itkin ja nauroin tuota autuutta, mutta hetken päästä olin jo äärimmäisen kuolemanpelon vallassa. Sekin oli käytävä läpi ja vapautettava alitajuntani vankilasta. Sain itse asiassa kokea kaksi tuollaista äärimmäisen pelon hetkeä, joista yksi liittyi mieheen ja toinen naiseen eli mitä todennäköisimmin alkujaan isääni ja äitiini ja heidän lasta pelottaneeseen käytökseen. Ne olivat olleet peittämässä rakkauteni viattomuutta ja haihtuivat pois kun en enää ruokkinut niitä elämänvoimallani.
Vähitellen pintaan nousi myös viha itseäni kohtaan, koska en ollut pystynyt elämään todeksi niitä suuria unelmia ja odotuksia, joita niin vanhempani ja minä itsekin kannoin. Halusin kyntää ihmisyyden kyisen pellon päästä päähän, mutta kompuroin tuon tuosta älyni auran kanssa enkä pysynyt suorassa linjassa. Pisti vihoiksi, kun en tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä tai tuntea!
Mitä enemmän ja useammin osasin ja uskalsin kokea olentoni alkuperäistä iloa ja ihmetystä sekä rakkauden viattomuutta sitä vahvempana nousivat myös sen peittämiseksi mieleeni pilottamani pelot ja ahdistukset kohdattavaksi. Viimeksi koin tämän tultuani kotiin ihan uutta herkkyyttä avanneelta joulumatkaltani Englantiin. Kotiin tullessani olin kuin uudestisyntynyt eli uudessa ja ihmeellisen herkässä paikassa omassa mielessäni.
Tuossa herkkyydessä koin ystäväni tavanomaiset toimet hylkäämisenä eli sain näin mahdollisuuden kokea uudelleen sen hylkäämiskokemuksen, jonka olin kokenut tänne syntyessäni. Se nousi ankarana mieleni pintaan ja vei minut syvälle hylkäämisen kurimukseen kunnes ymmärsin, mistä oli kyse ja osasin päästää irti tuosta vanhasta ja tuskallisesta tunneohjelmastani. Sekin oli kohdattavissa!
Näin ilo ja tuska käyvät käsikädessä, kunnes kaikki alitajuiset tummat tunnot ovat tulleet kohdatuiksi ja niihin liittyvät toimintamallit puretuiksi. Kaikki tummat ja tuskaiset tunteet ovat vain hetkellistä leikkiä ikuisuuden rakastavassa sylissä. Valitsemalla kerta kerralta ilon ja vapauden vanhojen vaivalloisten tunneohjelmieni sijaan on mennyt vuosi ollut minulle jatkuvaa avautumista Elämän uudistuvaan ihmeeseen. Jatkukoon vuosi 2025 samaan tapaan niin sinulle kuin minullekin!