Päivälleen 21 vuotta sitten osallistuin ensimmäiselle Ramtha-kurssilleni. Olin tuolloin opiskellut yksin yli 10 vuotta tuon 36 000 vuotta sitten eläneen kanavoidun opettajan opetuksia, jotka resonoivat totena minun sielussani. Kurssille lähtiessäni jätin kaiken taakseni ja annoin kaikkeni kokeakseni sen totuuden ja ykseyden, jonka Ramtha oli herättänyt mielessäni.
Kurssien opetuksen ja voimallisten harjoitusten kautta koin vihkimyksen eli sain kokemuksen taivastilasta, jossa näin henkiolentoja ja keskustelin yöt läpeensä Jumalan kanssa. Noin 10 päivän ajan olin toisaalla, olin vapaa tämän maailman ja oman kehoni rajoituksista. Olin Elämä Itse.
Tämä vihkimystila haihtui pois oltuani muutaman päivän ajan jo kotona Suomessa. Arjen vielä kohtaamattomat haasteet imaisivat minut mukaansa. Ensin olin pettynyt, mutta sitten ymmärsin saaneeni kokemuksen vapaudesta, joka odottaa niin minua kuin kaikkia muitakin, kun olemme kohdanneet ihmisyyden peloista kehkeytyvät haasteet. Jatkoin pelkojeni kohtaamista eli niihin sitoutuneen luomisenergian vapauttamista.
Olen parina viime päivänä lukenut Elisabeth Haichin kirjaa ”Vihkimys”. Luin ruyon teoksen ensi kerran yli 30 vuotta sitten. Nyt sen viesti näkyy kuin oman elämäni karttana ja selityksenä. Se selittää koko ihmisen matkan jumaluudesta maallisuuteen ja takaisin hyvin selkeästi ja yksinkertaisesti. Se soi totena minun sielussani.
Eilen illalla sain luetuksi kaikki kappaleet ennen kirjan päähenkilön eli Egyptin faaraon puolison vihkimystä. Laskettuani kirjan alas huomasin olevani tuossa samassa vihkimystilassa, josta sain nauttia tuolloin 21 vuotta sitten. Olin jälleen vapaudessa, jota mikään maallinen tai kehollinen ei voi uhata, ei häiritä. Jytisin ajattomuuden voimassa ja vapaudessa ja vaikka se laimenikin hetkeksi mentyäni nukkumaan, pystyin herättyäni kytkeytymään uudelleen tuohon samaan tilaan.
Näyttää ja tuntuu siltä, että olen nyt matkannut tuon matkan pelkojeni läpi, jonka aavistin tehtäväkseni tuolloin 21 vuotta sitten pudottuani jumaltietoisuudesta takaisin omaan persoonalliseen arkeeni. Olen perillä. Olen toisaalla. Mitähän tästä oikein seuraa?