Pelko on rajallinen ja rajoja luova. Pelko on raja, jonka luoja on luonut ja jolla luoja pysähtyy. Onko luoja tullut hulluksi, kun omia luomuksiaan pelästyy? Onko luojassa jotain vikaa, kun ei pysty omia rajojaan ylittämään? Eli mitä ihmettä sinä pelkäät? Niin, miksi ihmeiden tekijä eli ihminen pelkää omaa luomustaan? Miksi hiton ihmeessä ihminen antautuu omalle luomukselleen eli pelon luonnolliselle rajallisuudelle? – Jo on aikoihin eletty, ihminen pelon rajoille kompastunut!
On aika ylittää kaikki rajat eli kohdata kaikki ne pelot, jotka rajoja ylläpitävät. On aika päättää ajan pelottava kulku ja astua ajattomuuteen, siihen ikuisuuden syliin, jossa aika ja pelko hetken leikkinä toteutuvat. Sinä et ole rajasi etkä pelkosi vaan se kaikkeuden ikuinen täyteys, jota sinä rajoillasi ja peloillasi olet pienen hetken muokannut kuin lapsi valtameren hiekkarantaa lapiollaan.
Sinun rajasi ja hiekkalinnasi huuhtoutuvat kaikki kerran pois – nyt tai tuhannen vuoden päästä – ajattomuuden ikuisessa aallokossa. Sinä et ole rajasi etkä pelkosi, sinä olet itse rajattomuus. Kaikki sinun taistosi rajojesi, pelkosi ja aikasi puolesta on turhaa, ikuisuuden aallot ovat jo pyyhkineet niiden yli. Ja jäljelle on jäänyt vain ajaton ja peloton ikuisuus. Kaikki muu oli vain hetken leikkiä.