Olen viime aikoina saanut kokea ihan suunnatonta rakkautta. Eli rakkautta, jolla ei ole mitään suuntaa, ei syytä, ei pyrkimystä. Rakkautta, joka vain on. Rakkautta, joka on rauha.
Suunnaton rakkaus kumpuaa ytimestäni kaikkiin suuntiin rajattomasti ja ajattomasti. Suunnaton rakkaus on puhdas ja viaton, se on pyyteetön ja tarpeeton. Rakkaus on.
Samalla tuo rakkaus nostaa alitajuntani syvyyksistä esiin ikiaikaisia pelon ja puutteen ohjelmia, mieleni oletusasetuksia, joita en aiemmin ole huomannut tai pystynyt kohtaamaan. Suunnaton rakkaus haluaa puhdistaa mieleni, tehdä siitä itsensä kaltaisen.
Vanhat pyyteet, pelot ja halut nousevat mieleni pintaan, koska niihin sitomani energia ja elinvoima haluaa vapautua. Nuo kaikki vajavaisen tai rajoittuneen luomisen suunnat haluavat yhtyä suunnattomaan rakkauteen eli Kaikkeuden alkulähteeseen sisälläni. Olen elossa.
Tässä seison enkä muuta voi. Seison suunnattoman rakkauden sylissä ja annan kaikkien vanhojen pelon, puutteen ja vajavaisuuden kuvitelmista kasvavien luomisten suuntien ja mallien purkautua ja yhtyä sisäisyyteni suunnattomaan rakkauteen.
Annan Kaikkeuden rakastavan ja armollisen tahdon toteutua kauttani. Olen Elämä Itse.