Lupasin pari kuukautta sitten mennä puhumaan myöhemmin syksyllä eräänä lauantaipäivänä järjestettäville pienille festareille täällä lähiseudulla. Silloin olin talven kuolemankokemukseni jäljiltä sitä mieltä, että en enää koskaan kirjoita ja julkaise uutta kirjaa.
Pari päivää sitten, kun olin juuri saanut valmiiksi ensimmäisen version viikko sitten ilmaantuneesta uudesta kirjastani, sain kutsun suurille festareille, jotka ovat tuona samana viikonloppuna. Ensimmäinen ajatukseni oli, että peruisin osallistumiseni pienille festareille, sillä olisihan tuolla toisella paljon enemmän kirjastanikin mahdollisesti kiinnostuneita ihmisiä. Se näet saattaisi valmistua siihen mennessä.
Jäin kuitenkin miettimään ja olin yhteydessä kumpaankin järjestäjään oman epätietoisuuteni kanssa. En ollut varma siitä, mikä olisi oikein ja viisasta.
Eilen luin uutta käsikirjoitustani viimeistelläkseni tekstiä. Luin siitä miten alitajuinen pettymyksen ja hädän ohjelmani oli saattanut minut tuottamaan pettymyksiä niin itselleni kuin muillekin. Luin ja tein pieniä muutoksia tekstiin, viritin sitä soimaan kauniimmin.
Kun nousin tietokoneeni äärestä olin ihmeellisen ahdistuksen vallassa. Niin suuren, että vieraisilla ollut ystävänikin huomautti, että olin kovin väsyneen näköinen nähdessään minut. Kerroin hänelle, että minua vaivasi tuo päätös noiden kahden festarin välillä. Ja menin ulos pihalle polttaakseni piipullisen.
Istuessani autotallin edessä tuon kuvan taivaan alla mieleeni nousi vapauttava tieto siitä, mikä tässä tilanteessa oli oikein ja viisasta. Menisin lupaukseni mukaisesti puhumaan noille pienille festareille, sillä en enää halunnut, että alitajuinen hätäni tuottaa pettymyksiä kenellekään. Minä olin saanut siitä ohjelmasta tarpeekseni.
Mieleni oli puhdas ja kirkas, ja iloinen nauru kumpusi sydämestäni, kun tämän tajusin. Minun lupaukseeni voisi luottaa. Laitoin välittömästi viestin molemmille festarijärjestäjille. Ja kerroin olevani valmis tulemaan noille suuremmilla festareille sunnuntaina, mikäli se heitä kiinnostaa. Pitäisin puheen seuraavasta aiheesta, joka on myös uuden kirjani otsikko:
IHMISEN MATKA – PALUU ELÄMÄN SYLIIN
Kerron puheessani ihmisestä, joka tavoiteltuaan koko elämänsä ajan rakkautta, vapautta, rauhaa ja viisautta maailmalta eli muilta kaltaisiltaan tuolla toisaalla – menneessä ja nykyisyydessä – herää eräänä kesäisenä päivänä tuosta tavoittamisen hädästä ja lumouksesta.
Hän herää tuntemaan, että hän on tehnyt tuota matkaa kaipaamansa vapauden, rakkauden, rauhan ja viisauden sylissä. Hän herää huomaamaan, että elämä ei koskaan ole ollutkaan tuolla toisaalla, noissa toisissa ihmisissä, vaan se on aina ollut hänessä itsessään, siinä rakkaudessa, joka häntä on kantanut kaikissa hänen pyrinnöissään ja seikkailuissaan. Rakkaudessa, joka kantaa meitä kaikkia, niin sinua kuin minuakin.
Kerron myös siitä, miten hän päätyi heräämään lumouksestaan eli miten hän lopulta tunsi Elämän ikuisen virtauksen itsessään. Ja siitä, mitä sen jälkeen tapahtui.