Kuuntelin näyttelijä Terrence Howardin suurta huomiota herättäneen haastattelun Joe Roganin podcastissa joku viikko sitten. Innostuin ja tunnistin jotain tuttua Howardin halussa panna koko matematiikan ja fysiikan maailma ihan uusiksi omaan intuitiiviseen oivallukseensa perustuen. Minäkin haluan oppia näkemään todellisuuteni ihan uudella ja eheällä tavalla nykyisen tuhoavaksi erillisyydeksi pirstoutuneen sijaan.
Olen siitä lähtien lukenut Howardin nettisivuilta löytyvän kirja sekä useita hänen ”oppi-isänsä” Walter Russellin, joka kirjoitti ensimmäisen kirjansa aiheesta jo vuonna 1926, kirjoja sekä kuunnellut useita heitä molempia koskevia YouTube-ohjelmia. Monet pitävät heitä molempia vain haihattelijoina ja haluavat nimetä heidät suorastaan hulluiksi ja jotkut taas näkevät heidän näyissään jotain kiehtovaa ja ainutlaatuista. Minä kuulun noihin jälkimmäisiin, vaikka en vielä olekaan saanut heidän näkyjään aivan sulatettua omikseni.
Howardille ja Russellille on yhteistä se, että heidän maailmankuvansa perustuu näyn kautta saadulle oivallukselle maailmankaikkeuden perimmäisestä ykseydestä sekä siitä kumpuavasta halusta kuvata sitä täsmällisen tieteen ja ajattelun keinoin. Russell oli kuuluisa kuvataiteilija, kuvanveistäjä ja yleisnero kun taas Howard on kuuluisa näyttelijä, joka on yksityisesti ja omin päin askarrellut maailmankaikkeuden rakenteen salojen parissa. Yleisneroja tai -hulluja molemmat 🙂
Howard esittelee Russellin luoman uudenlaisen alkuaineiden jaksollisen järjestelmän, jonka mukaan kaikki erilaiset aineet syntyvät elektronisten eli supistuvien ja magneettisten eli laajenevien voimien jaksottaisesta liikkeestä, joka käy läpi musikaalisen skaalan tapaisesti seitsemän oktaavia tuottaen siten kaikki ne mitä me kutsumme erillisiksi alkuaineiksi. Kaikki alkaa yhdestä eli ensimmäisestä alkuaineesta, jota kutsumme vedyksi, ja loput ovat Russellin mukaan kuin sen ympärille rytmisesti kiepsahtavia kertautumia. Tuosta yhdestä syntyvät kaikki muut. Ja tuo ensimmäinen tavallaan sisältyy kaikkiin muihin.
Tähän liittyy mielestäni Howardin ällistyttävä väite, jota olen pitkään saanut sulatella, että 1 x 1 = 2 eikä 1 niin kuin meille kaikille on koulussa opetettu. Tämä väite on saanut monet heittämään kaiken muunkin Howardin sanoman hulluutena menemään. He ovat erehtyneet luottamaan sokeasti koulun opetuksiin eivätkä ole olleet valmiita pohtimaan itsenäisesti Howardin antamaa haastetta. Minä saatoin juuri äsken ulkona auringossa istuskellessani oivaltaa mistä siinä on kyse.
Kun solu jakautuu eli kertautuu, siitä tulee kaksi. Kun nuo kaksi kertautuvat niistä tulee neljä ja neljän kertautuessa niistä tulee kahdeksan jne… Kun vety kertautuu, siitä tulee helium, jonka ytimessä vety eli yksi elää edelleen ja kertautuu sitten kaikiksi muiksi alkuaineiksi. Ensimmäinen eli ykkönen jää aina jäljelle kertautuessaankin…
Howardin mukaan, kun ykkönen kertautuu, siitä tulee kaksi aivan samaan tapaan kuin tapahtuu solun jakautuessa. Eli 1 x 1 = 2, mikä tavanomaisen matematiikan mukaan pitäisi olla 1 x 1 = 1.
Howardin mukaan matematiikan pitäisi vertautua luonnollisiin fysiikan ilmiöihin eikä luoda omaa kuviteltua todellisuuttaan. Hänen mukaansa 1 x 1 = 1 mitätöi kertautumisen lain ja luo matematiikkaan rikkovaa epätarkkuutta.
Howardin mukaan neliöjuuri kahdesta on yllä kuvatun perusteella yksi eikä perinteinen 1,41421…, mikä haastaa melkein kaikki perimmäiset ja tärkeimmät fysiikan yhtälöt Einsteinin yhtälöistä lähtien, sillä ne lähes kaikki sisältävät kakkosen neliöjuuren. Eli ihan kaikki menisi uusiksi, mikäli Russeliin ja Howardiin on luottamista. Eikö se ole juuri mitä meidän rikkinäisessä maailmassamme tarvitaan? Uutta eheyttävää ja yhdistävää näkyä maailmaamme, joka on ajautumassa yhä suurenevasta erillisyydestä ja atomistisuudesta kasvavaan kaaokseen. Pohdihan sinäkin 🙂