Blogi

Joku meistä voi muistaa tai ainakin regressioterapiassa tavoittaa ajan jolloin he olivat vielä äitinsä kohdussa ennen syntymistään tähän maailmaan. He kelluivat tuolloin alkumeren suloisessa ja suolaisessa autuudessa ja heidän kaikista tarpeistaan pidettiin huolta. Äidin eli kaikkeuden rakkaus ympäröi heidät eikä heiltä puuttunut mitään.

Mutta ajoittain tuon alkumeren autuuden lävistivät kuin salamina tai terävinä iskuina äidin tunnemyrskyt, hänen pelkonsa, vihansa ja ahdistuksensa, kun hän joutui kohtaamaan jotain epämiellyttävää tai hämmentävää. Äidin tunteet olivat kohdussa kelluvan lapsen tunteita, jotka se kuorettomana ja avuttomana koki niin miellyttävinä kuin epämiellyttävinäkin niiden laadun mukaan. Lapsi oli niin kehollisesti kuin tunteellisesti äitinsä varassa, äidin tunteiden keikutettavana.

Me elämme digitaalisessa on/off -maailmassa, jossa me pyrimme hallitsemaan tunteitamme samaan tapaan eli nekin ovat päällä tai poissa päältä. Mutta silti tunteilla on taipumus yllättää meidät ja hyökätä yhtäkkiä nurkan takaa tuntemattomasta ja valloittaa meidät. Me emme oikein saa tunteitamme haltuun emmekä pääse valitsemaan niitä vaan me olemme niiden armoilla, reagoimassa niiden loputtomaan kieppumiseen. Tunteet ovat vaikea pala.

Ihmisellä on kaksi erilaista kehollista hahmoa, miehinen ja naisellinen. Naisellinen hahmomme on pääsääntöisesti enemmän tunteellinen kuin miehinen, joka taas pyrkii tunteiden tukahduttamisella eli tunteettomuudella hallitsemaan niitä. Mitään ehdotonta rajaa ei tässä ole, sillä on olemassa tunteellisia miehiä ja tunteettomia naisiakin. Ja minusta tuntuu, että niin kauan kuin me annamme kehollisen hahmomme määrittää tunteemme me emme vielä ole kokonaisia, emme ehjiä ihmisiä.

Eilen kirjoitin siitä miten manipuloivan propagandan avulla luodaan maailmanlaajuista diktatuuria. Se herätti suurta huomiota ja teksti on jo jaettu Fbssä satoja kertoja samalla, kun minut on nimetty maailmanrauhaa uhkaavaksi ja eristystä vaativaksi kummajaiseksi, vaikka samaan aikaan sadat ovat myös kiittäneet ja pitäneet tekstiäni totena kuvauksena maailmamme tilasta. Vastuu on varmaan lukijalla, aivan niin kuin savolaista kuunnellessakin, sillä kaikki kuulevat juuri sen minkä haluavat ja mihin pystyvät

Wikipedia mukaan ”diktatuuri on itsenäisen valtion poliittinen järjestelmä, jossa valta on yhden ihmisen, ryhmän tai hyvin rajoitetun joukon käsissä. Diktatuurit ovat autoritaarisia, joskus lisäksi totalitaristisia. Diktatuurille on ominaista poliittisen opposition tukahduttaminen sekä sananvapauden ja muiden perinteisten demokraattisten vapauksien rajoittaminen.”

Ei tarvitse ihmeemmin pohtia, jotta voi huomata, että tuon määritelmän mukaan me elämme juuri nyt maailmanlaajuisessa diktatuurissa, jota hallitsee pieni asiantuntijoiksi nimetty joukko, joka välittää samat ohjeet ja näkemykset parhaillaan meneillään olevasta maailmanlaajuisesta terveyshaasteesta kaikille paikallisille terveysviranomaisille, jotka kunnon virkamiehinä toteuttavat tunnollisesti ylemmältä taholta saamiaan ohjeita niin, että kaikkialla maailmassa tehdään lähes identtisiä rajoitus- ja hoitopäätöksiä.

Sinä olet kaikki inhimillinen, kaikki mahdollinen ja koko Elämä Itse sinun kauttasi. Sinä olet ikuisuus itse, jonka on hetkeksi kieltänyt kaikkeutensa ja päätynyt leikkimään pelon rajallisia leikkejä ihmisen hahmossa ja aineen ajallisessa maailmassa. Ja juuri nyt tuon luomasi maailman pelolla paalutetut rajat tulevat hetki hetkeltä yhä raadollisemmin vastaan, ne haastavat sinut joko avautumaan ikuisen rakkautesi täyteen kukkaan tai linnoittautumaan yhä tiukemmin ajallisten pelkojesi nuppuun eli niihin pelon kuoriin, joita ihanan rakkautesi ympärillä ylläpidät.

Ja voin kertoa sinulle, että vaikka kuinka linnoittautuisit pelkojesi taakse niin jonain päivänä joko tässä elämässä tai jossain tulevassa maailmassa nuo aineelliset ja siksi hetkelliset kuoret tulevat murtumaan. Jonain päivänä sinun rakkautesi tulee kukkimaan eli sinun todellinen olemuksesi pääsee vapaaksi kuvitelmiesi vankeudesta.

Olen kutsunut koolle Elämänpiirin, joka kokoontuu kotonani Karkussa kahden viikon välein. Minun kannaltani piirin perimmäisenä tarkoituksena on mahdollistaa Elämän äänen kuuleminen ja ilmaiseminen eli sen Elämän ikuisen kentän kokeminen, joka yhdistää meidät toisiimme ja ylläpitää Elämää meissä.

Tuo Elämä ja sen tahto on meidän yksilöllisen tahtomme tuolla puolen eli se on jotain muuta kuin mitä minä tai joku muu ryhmän jäsen tietää. Ja meidän ainoa mahdollisuutemme kuulla ja välittää Elämän kulloinenkin tahto ja ilmaus kauttamme on läsnäolossa eli siinä, että me olemme Elämänpiirissä niin läsnä, että me unohdamme tai jätämme sivuun oman yksilöllisen tahtomme ja kuuntelemme Elämän tahtoa meidän kauttamme.

Tähän mennessä en ole halunnut rajoittaa tai ohjata Elämänpiirin toimintaa muuten kuin antamalla sille oman kulloiseenkin hetkeen liittyvän impulssini eli sen mikä kauttani hetkessä herää. Mutta nyt ryhmän vastuullisena koollekutsujana ja sen tilan luojana ja kannattelijana koen, että minun on annettava sen kokoontumisille tiukemmat raamit ja selkeämpi muoto, jotta ryhmän tarkoitus ja henki säilyisi.

Olin pari kolme päivää reissussa ja tulin juuri kotiin. Järjestelin matkatavarani, panin pyykkikoneen pyörimään ja menin ulos puutarhaan polttamaan tervetuliaissikarin. Kesän haalentama oranssi kollini Simba ilmestyi tutun puskansa piilosta ja tuli luokseni kehräämään. Kyseli, että ”missä sä äijä oot ollut kun täällä en ollu niin hiljaista ja ruokakin on ollut vaan kuivia papanoita. Niin, ja vesikin on kupista loppu!” Hyppäsi kuitenkin syliin rapsutettavaksi ja odottelemaan, että ymmärrän antaa sitä pehmeämpää kissaruokaa…

Nyt on kissahommat hoidettu ja aika kirjoittaa eilispäivästä, joka oli varsin erikoinen. Olin edellisiltana tullut ystäväni luokse vieraisille. Emme olleet tavanneet useampaan vuoteen ja jaoimme innokkaina kuulumisia ja kokemuksiamme ja ymmärsimme yhdessä elämää ja maailman kulkua. Me juttelimme illalla kolme tuntia putkeen ja sitten vielä aamulla pari tuntia ennen kuin eräs hänen ystävänsä tuli käymään. Tämän kanssa jatkoimme samanlaatuista jakamista vähintäänkin samanmoisen hetken.

Minä taistelen, sinä taistelet, hän taistelee… Mutta jos minä en taistele, ette tekään ole minun vastustajiani. – Mitä ihmettä tuollainen pohdiskelu voisi tarkoittaa tässä jatkuvan taiston, hädän, huolen ja sodan maailmassa?

Me uskomme olevamme keskellä loputonta taistelua olemassaolosta. Me luulemme, että meidän on taisteltava omasta paikastamme auringossa ja että meidän on kiivettävä toistemme yli ja edelle turvataksemme olemassaolomme. Me kuvittelemme, että meidän on tultava joksikin muiden silmissä tärkeäksi, mahtavaksi tai ainakin kadehdittavaksi ollaksemme merkityksellisiä.

Ja sitten me taistelemme, stressaamme ja kärsimme ja saavutammekin jotain, jonkin aseman tai jonkun menestyksen – ja lopulta me kaikki kuolemme ja kaikki luomuksemme, joihin me täällä aineen hiekkarannalla olemme niin kovin kiintyneet, sortuvat takaisin mitättömyyteen…

On levollinen ja tyyni kesäaamu, luonto lepää omassa vehreässä tasapainossaan ja rauhassaan, mutta samalla ihmisen manipuloidussa ja ulkopäin hallitussa maailmassa ovat mahtavat ja kauhistuttavat myrskypilvet kasaantumassa yhteen. Olemme matkalla kohti myrskyä, joka lajittelee jyvät akanoista. Myrskyä, jollaista emme ole koskaan nähneet ja jota emme haluaisikaan nähdä. Mutta tuo myrsky on jo täällä, se odottaa vain puhkeamistaan…

Sinä olet ikuinen ja kaikkivaltias Elämä Itse, mutta olet Maapallon äärimmäisissä ja tiukasti manipuloiduissa oloissa suostunut unohtamaan oman perimmäisen ja pyhän olentosi ja antautunut mukaan leikkiin, jossa joku toinen toisaalla saa jatkuvasti päättää puolestasi, mikä sinulle on hyväksi. Sinä olet antautunut orjaksi, joka kaipaa oikeaa ja hyväntahtoista johtajaa, joka ohjaisi sinut heikon, pienen ja sokean kohti sitä inhimillistä rakkautta, onnea ja hyvinvointia, jota sinä ja kaikki muutkin ihmiset kaipaavat.

Sinä halusit valloittaa minun kehoni ja päästä siten lähelle minua, lähelle sitä mitä itseksesi, rakkaudeksesi ja turvallisuudeksesi kuvittelit. Sinä uskoit, että kehojen ja himojen yhteys toisi meidät yhteen ja antaisi sinulle sen mitä tarvitset. Kuka meistä ei olisi näin kuvitellut, erehtynyt luulemaan itseään ja tuota toista kehoksi, joka tulee valloittaa ja voittaa? Kehoksi, jonka voisi muka saada omaksi, paaluttaa omaan käyttöön. Olet erehtynyt, sanoo Samavika-Rahikainen

Kenen tunteita sinä tunnet?

Oletko tunteeton, tunteellinen vai tuntematon?

Elämä on ihanaa!

Diktatuuri luodaan manipuloivan propagandan avulla

Ilossa sinun rakkautesi kukka aukeaa

Ihme on aina tuntematon

Torppari kartanonpöydässä

Kaikki taistelu on erehdystä

Myrsky nousee!

Sinulle valloittava ystäväni