Klausin blogi

Jokaisen ihmisen on tarkoitus puhjeta täyteen kukkaansa tässä ihmisyyden puutarhassa. Jokaisen ihmiskukan on tarkoitus juurtua syvälle maan ravitsevaan multaan ja kurkottaa kohti taivaan syvää sineä ja auringon ravitsevaa valoa ja lämpöä. Jokaisen ihmisen on tarkoitus aueta ja kasvaa Elämän pyhän voiman paineessa ja ohjaamana yhdessä vertaistensa ja samalla loputtoman erilaisten ihmiskukkien kanssa. Jokainen meistä on […]

Miten syvälle minunkin mieleeni on iskostunut kaipuu naisen syliin! Miten voimallisesti olenkaan kuvitellut, että sitten kun pääsen naisen autuaaseen syleilyyn, vapaudun kaikista vaivoistani ja saan rauhan. Ja miten monta kertaa olenkaan päässyt tuohon unelmieni yhteyteen, ja joutunut pettymään, kun kaipaukseni täyttymys onkin ollut vain hetkellinen ja ohimenevä. Mikä hitto tässä kulttuurimme kauniimmassa ja syvimmässä unelmassa

Olen ikäni etsinyt rakkautta, kaivannut sitä äidiltä, isältä, naisilta, lapsilta ja miehiltäkin. Olen elänyt puutteessa kuin meren valtavuudessa uiskenteleva kala, joka etsii vettä, joka sitä rakastaen kantaa ja sen luo. Olen elänyt erillisyyden harhassa yhdessä muiden samaan kuvitelmaan uskovien ihmiskalojen kanssa. Olemme kaikki tehneet parhaamme pysyäksemme yhteisessä erillisyyden kuvitelmassamme. Olen elänyt yksin ja tuottanut yksinäisyyttä

Rakastatko sinä omaa sairauttasi? Pidätkö hyvää huolta omasta vaivastasi? Oletko niin kiintynyt sairauteesi, että suorastaan loukkaannut, jos joku haastaa sen tai pohtii sen tarpeellisuutta? Eli onko sairaudestasi tullut osa sinun identiteettiäsi eli sitä miksi itsesi kuvittelet? Otan osaa… Sinun kehosi on täydellinen elävä ja itsestään uudistuva olento. Ihmiskeho on Elämän mestariteos Maan päällä, se on

Olen syntynyt ihmiseksi päästääkseni irti kaikista ajan ja aineen kahleista, kuollakseni kaikille niille kuvitelmille, jotka pitävät ikuisen henkeni vankina tässä pelon pakohuoneessa, jota ihmiselämäksi kutsutaan. Olen syntynyt ihmisen hahmoon kuollakseni siitä ja jättääkseni sen täysin puhtaasti ja ilman mitään karmallisia kuvitelmia oikeasta ja väärästä eli paremmasta elämästä joskus toiste, tuolla mahdollisessa tulevaisuudessa. Olen syntynyt tänne purkaakseni sen ajan vyyhdin, jonka

Me joudumme aikanaan luopumaan jokaisesta läheisestä ja meille tärkeästä ihmisestä. Me joudumme luopumaan äidistämme, isästämme, lapsistamme, ystävistämme, työkavereistamme, toinen toisistamme, sillä viimeistään kuoleman kautta jokainen meistä jättää toiset tai jätetään yksin, ellei jo aiemminkin. Jokainen meistä on yksin elämänsä edessä, yksin luomassa omaa todellisuuttaan. Lapsuuden herkkinä vuosina jolloin olemme ehdottoman riippuvaisia toisten tuesta ja rakkaudesta, nuo jättämiset ja yksin

On lopulta aika tunnustaa, että vapaana ja ikuisesti luovana sieluna olen valinnut varsin haastavan paikan syntyä. Kun kerran kauan sitten katselin tätä avaruuden helmeä tuolta avaruuden suuruudesta käsin, se näytti houkuttavan kauniilta sinisen, vihreän ja valkoisen väreissä hehkuvalta pallolta. Olin suorastaan innoissani saadessani lähteä tutkimusmatkalle sen saloihin enkä aavistanut lainkaan aavistanut minkälaiset seikkailut minua siellä odottaisivat. Jo ensimmäisillä kerroillani

Tuntuuko sinusta, että mikään ei riitä? Että teit mitä tahansa, niin se ei riitä. Että saavutit minkä tahansa unelman, tavoitteen tai aseman, et ole tarpeeksi. Että opit mitä tahansa, niin jotain puuttuu. Ja että voitit, valloitit tai tunsit mitä tahansa, niin vielä sinulta odotetaan jotain muuta. Eli tuntuuko sinusta, että kurotat kohti jotain tavoittamatonta? Synnyttyäsi kurotit kohti

Syötyäni lounaan Brankkarissa lähdin päiväkävelylle. Hetken matkaa Parkanon harmaata raittia käveltyäni tuo kirjoitukseni otsikko nousi mieleeni. Tunsin Jumalan ottavan yhteyttä ja haluavan kertoa, miltä hänestä tuntuu, kun me olemme unohtaneet yhteytemme häneen eli Jumalaan itsessämme. Sanoin Jumalalle, että kunhan pääsen lenkin tehtyäni kotiin, voin ottaa vastaan hänen viestinsä. Tässä se nyt on: ”Rakas lapseni, sinä elät ihmisen

Me olemme kaikki ihmisiä. Nuoria, vanhoja, lihavia, laihoja, miehiä, naisia, lapsia, vanhuksia… Onko tämän moninaisuuden takana jotain, mikä on meille kaikille yhteistä? Jotain missä me olemme loputtoman erilaisuutemme takana kaikki yhtä? Eli mitä ihminen kaipaa? Vauva kehittyy kohdun kaikkikantavassa ja -ruokkivassa autuudessa. Hän kelluu ikuisuudessa, jossa hänen ei tarvitse tehdä juuri mitään ollakseen elossa ja kehittyäkseen. Vauva on