Blogi

On mahdollista verrata ihmisyksilön ja koko ihmisyhteisön kehittymistä ja aikuistumista toisiinsa. Meidän modernin ihmisyhteisömme voidaan katsoa syntyneen Jeesuksen syntymän aikoihin, minkä vuoksi laskemme ajanlaskummekin alkaneen tuosta tapahtumasta. Näin laskien ihmisyhteisömme on juuri nyt 2022 vuotta vanha. Samalla tavoin laskemme ihmisyksilön iän hänen syntymästään lähtien. Ja ihmisen katsotaan tulevan ainakin kehollisesti aikuiseksi noin 20 vuoden iässä.

Jos laskemme ihmisyhteisömme iästä vain vuosisadat, päädymme lukuun 20,22 eli elämme 21. vuosisadalla, mikä vastaa yksilön aikuistumista 20 vuoden iässä. Ja kun asetan nuo kaksi kehityskaarta seuraavassa päällekkäin huomaan niissä monenlaisia yhteneväisyyksiä, jotka saattavat kiinnostaa myös sinua. Me, sinä ja minä, olemme aikuistuva ihmiskunta.

Olen kaivannut rakkautta, mutta en ole tiennyt mitä rakkaus on. Olen tuntenut vain lapsen viattoman ja sokean rakkauden, joka on halunnut pelastaa vanhempansa, joista lapsena olin ehdottoman riippuvainen. Olen halunnut olla suurempi ja mahtavampi kuin äitini ja isäni, jotka eivät hekään ole tienneet mitä rakkaus on, vaikka ovatkin sitä kaivanneet. Olen halunnut pelastaa vanhempani.

Kyvyttömyydessään rakastaa toisiaan he ovat hakeneet rakkautta Jumalalta ja Jeesukselta tai kaikkivaltiaalta hengeltä kaiken maallisen tuolta puolen. Toisiinsa pettyneinä he ovat kurkottaneet kohti kaikkivaltiaan rakkautta toistensa vajavaisuuden ohi ja yläpuolella. Minäkin olen ja koettanut myöhemmin pelastaa vaimojani aivan samaan tapaan kuin heitä onnistumatta siinäkään koskaan.

Olipa kerran maailma, jossa oli paljon vettä. Siellä asuvien olentojen elinolosuhteet olivat aivan täydelliset ja elämä seesteistä. He yhdistivät keskenään henkisiä voimiaan ja meditoivat. He olivat täysin vapaita eikä heidän tarvinnut kuin lillua vedessä elättääkseen itsensä. He olivat täysin tyydytetyt ihanassa autuudessa, jolla ei ollut mitään rajaa. Kaikki oli valmista.

Mutta yksi näistä olennoista alkoi tylsistyä tähän ihanuuteen. Hänen sieluunsa oli kertynyt jokin levottomuus, jokin halu kokea enemmän ja muutakin. Olkoon hänen nimensä Rahikainen.

Kun Rahikainen kertoi tunteistaan ystävilleen, nämä ihmettelivät kovasti ja koettivat estellä ja tyynnytellä häntä. ”Mitä sä nyt sellaista? Eiks sulle kelpaa tää meidän yhteinen autuus? Tää on parasta mitä on tarjolla! Eikä oikeestaan oo mitään muuta, sillä meillä on kaikki mitä ihminen tarvitsee!”

Miehet ovat tottuneet hallitsemaan niin itseään, naisiaan, perheitään kuin maailmaansakin. He ovat tottuneet rakentamaan oppeja, tiedettä ja rakenteita, joiden avulla he uskovat voivansa saada homman haltuunsa. He ovat oppineet taistelemaan ja käyttämään luovaa tahtoaan maailmansa ja todellisuutensa muokkaamiseen. Tekemään siitä omanlaisensa ja voittamaan ja alistamaan sekä nuo toiset miehet että naisensa ja maailmansakin omien aivoitustensa alle. Miehet ovat erehtyneet.

Miehet ovat eksyneet, he ovat eksyneet omiin rakenteisiinsa ja unohtaneet sen Elämän ja rakkauden, jonka varassa he niin kovin touhuavat ja kärsivät rakenteittensa puolesta ja vuoksi. Miehet eivät tiedä mitä he tekevät ja siksi heillä on niin hiton paha olla. Miehillä on hätä.

Minä, Samavika-Rahikainen, olen halunnut olla hyvä ja samalla tuottanut pahaa rempoillessani ihmisyyteni erilaisten roolien kanssa. Olen pelännyt yksinäisyyttä ja hylkäämistä sekä kaivannut rakkauden ja hyväksymisen lohtua noille äärimmäisille tunteilleni. Ja tuottanut yksinäisyyden ja hylkäämisen kokemuksia lähimmäisilleni eli juuri sitä mitä itse eniten pelkäsin. Olen tuottanut pahaa tavoitellessani hyvää.

Samoin tekevät kaikki lähimmäiseni kaikkialla ympärilläni. He koettavat olla oikeita ja hyviä ihmisiä eli oman joukkonsa hyväksymiä. Sen vuoksi he tekevät mitä kamalampia asioita toisille hyville ihmisille. Sen vuoksi me myös vihaamme naapuriamme, joka ajattelee eri lailla, ja sen vuoksi käymme sotaa viruksia ja bakteereita eli elävän kehomme perusrakenteita vastaan, me kaikki hyvät ihmiset, jotka olemme valmiit kuolemaan ja tapattamaan lapsemmekin omahyväisyytemme puolesta.

Tiedätkö kenestä viisi kertaa naimisissa olleesta ja vasta vanhalla iällä maailmanmaineen saavuttaneesta henkilöstä nimeltä X seuraavat lainaukset kertovat?

”Y:n teoria, jonka mukaan käyttökelpoinen sosiaalinen järjestys syntyy itsestään, jos ihmisten annetaan rauhassa tehdä mitä haluavat, seurata omaa luontoaan ja havaita mikä heitä perimmältään miellyttää, on pohjimmiltaan ilmaus samanlaisesta rajattomasta uskosta ihmisluonteeseen kuin X:n vakaumus koko kirjallisessa tuotannossaan.”

Olen pitkään koettanut lapsen lailla parantaa maailmaani. Ihan niin kuin sinäkin olet. Emmekä me ole onnistuneet, vai mitä?

Jokainen maailmanparantaja on lapsi, joka koettaa turhaan parantaa vanhempiensa suhdetta eli lapsuutensa maailmaa ja sen heijastuksia tässä Elämän ainoassa nykyhetkessä, nyt. Rakkaus antoi sinulle elämän vanhempiesi kautta. Se rakkaus on täysin riittävä, kunhan et enää yritä parantaa vanhempiasi vaan annat heille vapauden olla mitä he ovat. He saavat kantaa omia aikuisen ihmisen taakkojaan, jotka eivät sinulle kuulu. Sitähän sinä itsekin haluat, vai mitä?

Oletko varma, että et pyri parantamaan maailmaa vain, jotta sinun ei tarvisisi parantaa itseäsi eli maailmasi luojaa? Oletko varma, että halusi valloittaa maailma henkisyytesi, tietosi, taitosi, yrityksesi, uskontosi tai politiikkasi avulla ei lopulta ole muuta omien pelkojesi suojaamiseksi tehtyä harhautusta? Oletko todella varma, että voit muuttaa maailmasi muuttamatta omia käsityksiäsi ja oletuksiasi sen luonnosta?

Minä ainakin erehdyin ja epäonnistuin suuresti kaikissa pyrkimyksissäni luoda parempaa maailmaa. Koskaan en onnistunut ankarissa pyrinnöissäni tehdä maailmastani parempi, rikkaampi tai rakastavampi muuttamalla noita toisia eli lähimmäisiäni omien toiveitteni mukaisesti. En koskaan, sillä noilla kaikilla toisilla on oma vapaa tahto, jota en pysty hallitsemaan. Ja lopulta ymmärsin, että en haluakaan hallita heitä, sillä heidän kaikkien on tehtävä se, mikä heille on tärkeää. Ihan niin kuin minunkin on!

Kiitos Katja Koskiniemi, kun postasit seuraavan Eino Leinon pakinan, joka julkaistiin Helsingin Sanomien edeltäjän eli Päivälehden numerossa 20/1909 nimellä ”Valheen valta”. Runoilijan sanat kuvaavat paremmin meidän aikaamme kuin esimerkiksi nykyisen presidenttimme:

"Oli kerran maa, missä kaikki valehtelivat. Sanomalehdet valehtelivat, kaikki yksityiset kansalaiset valehtelivat, vain siksi, että he eivät osanneet puhua totta. He eivät olleet koskaan oppineet sitä taitoa. Valhe oli istunut jo heidän kehdollaan, valhe saatteli kädestä heitä kautta kaikkien elämänkohtaloiden, ja sulki heidät vihdoin viimeiseen lepokammioonsa, josta heidän ei koskaan olisi tehnyt mielikään enää herätä totuuden herran kasvoin eteen.

Ihmisen ja ihmiskunnan aikuistuminen

Rajat ja rajattomuus

Olen pelännyt rakkautta

Satu kaipaavasta Rahikaisesta

Miehisen vallan yksinäisyys

Hyvän ihmisen pahuus

Arvaa kuka?

Miten minusta tuli aikuinen?

Sinulle maailmanparantaja

Kehen luottaa näinä ankarina aikoina?