Klausin blogi

Ihmisen ensimmäinen kokemus rakkaudesta on sikiön kokemus autuaasta kellumisesta lapsivedessä, rakkauden valtameren kannatuksesta. Seuraavaksi sikiön korvat aukeavat kuulemaan häntä ympäröivän rakkauden ääniä, äidin sydämen sykkeen, ruoansulatuksen kurlahtelun sekä muita kohdun ulkopuolisia ääniä. Sikiö kuulee olevansa yhtä kaiken kanssa. Kasvettuaan täyteen kokoonsa sikiö alkaa tuntea myös kohdun ahtauden ja lopulta sen voimakkaiden lihasten puristuksen. Kohtu ei […]

Miksi ihminen syö liikaa? Koska hän ei tunne olevansa rakastettu. Miksi ihminen juo liikaa? Koska hän ei tunne olevansa rakastettu. Miksi ihminen on tyytymätön? Koska hän ei tunne olevansa rakastettu. Miksi ihminen kärsii? Koska hän ei tunne olevansa rakastettu. Miksi ihminen kaipaa pois? Koska hän ei tunne olevansa rakastettu. Miksi ihminen haluaa voittaa tuon toisen?

Kun lapsi syntyy maailmaan, hän on täysin luonnollisesti riippuvainen vanhemmistaan. Hän tarvitsee heidän rakkauttaan, suojaansa ja läsnäoloaan voidakseen kasvaa omaksi itsekseen. Siinä ei ole mitään väärää. Se on elämän tapa kantaa itseään sukupolvesta toiseen. Perheen tarkoitus ei kuitenkaan ole säilyttää tätä riippuvuutta, vaan vähitellen vapauttaa lapsi siitä. Vanhempien syvin tehtävä ei ole kasvattaa itselleen seuraajia

Makoilin kerran jalkahierontaa tarjoavan hoitajan pöydällä ja keskustelimme terveydestä ja sairaudesta samalla, kun hän hieroi hellästi jalkojani. Muuten terveessä kehossani on yksi ainoa kohta, joka vaivaa lähes kroonisesti. Se oma Akilleen kantapääni eli vasemman jalan kantapään ulkoreuna, jonka iho paksuuntuu ja halkeilee kivuliaasti jos en raspaa ja voitele sitä lähes viikottain. Kyselin neuvoa, joka oli

Istuin hetki sitten tässä maisemassa takapihallani. Istuin elämän pyhyydessä kaiken kauneuden keskellä, elämän sylissä. Kun tein tietoisen valinnan luopua kaikesta taistelusta ja pyrinnöstä jonnekin muualle eli kun valitsin elämän, mustankiiltävä kissa ilmaantui puuliiterin nurkalle ja hieman paikkoja tutkittuaan käveli ohi aivan editseni. Se ei edes huomannut minua, sillä olin osa elämää sen ympärillä. Olimme yhtä

Ihmisen maailma on kuin valloilleen päässyt valtava hätämoottori, jota me kaikki yhdessä pyöritämme omaan alitajuntaamme kätketyn hädän voimalla. Tuo moottori pysyy käynnissä niin kauan kuin sinä, minä ja kaikki muutkin omien maailmojemme valtiaat reagoimme toinen toistemme hätään eli jatkamme hädän viestiä perheiden, yritysten, puolueiden tai kansojen johtajina. Maailmamme on pitkään ylläpidetyn hädän summa. Tuon hätämoottorin

Oletko koskaan vastannut tuohon niin yleiseen kysymykseen todella rehellisesti niin itseäsi kuin maailmaasikin kuunnellen? Mitä sinä oikein kuulet? Ja mitä sinulle todella kuuluu? Useimmiten vastaamme: ”Mitäs tässä?” ”Hyvää kuuluu!” ”Entäs sulle?” ”Siinähän se!” ”Ei mitään ihmeempää.” Tai sitten retkahdamme itkuisena kertomaan kaiken sen kamalan, jota elämässä on viime aikoina tapahtunut. Tai kerromme kehuskellen edellisestä ulkomaanmatkastamme,

Ihmisen ensimmäinen kokemus elämästä ei ole näkeminen. Se ei ole ajattelu. Se ei ole edes koskettaminen. Se on kuuleminen, sillä kuuloaisti on ensimmäinen kehon aisteista, joka herää sikiössä. Sillä on kuunneltavaa. Kohdussa kasvava lapsi elää äitinsä ruumiin loputtomassa sinfoniassa. Sydän lyö. Veri virtaa. Hengitys kohoaa ja laskee. Suolisto hyrisee omaa hidasta lauluaan. Koko maailma on

Jokaisen ihmisen sisällä on ääretön määrä luovaa energiaa. Se odottaa ja kaipaa purkautumistaan. Jokaisen atomin sisällä on myös ääretön määrä tuota samaa energiaa. Mutta atomi ei odota purkautumistaan, sillä sen luominen tapahtuu atomien eli ”jakamattomien” yhteisenä luovana leikkinä, josta koko meidän aineellinen maailmamme koostuu. Atomi on osa elämän virtaa. Kun ihmisen energiaa kahlitsevat pelon rakenteet

Istun taas kerran mielipaikassani eli terassilla Viinikankosken äärellä. Kuuntelen kosken hiljaista virtaa sekä lempeän ja lämpimän kesätuulen huminaa rannan puissa. Kuuntelen omia ajatuksiani sekä myös ajatuksettomuutta, hiljaisuutta. Välillä kuulen auton hurahtavan ohi läheisellä tiellä ja välillä koskessa kahlaavien kalastajien iloista juttelua. Mieleni hiljaisuudesta nousevat seuraavat mietteet: ”Kun ihminen todella kuulee elämän, hän huomaa kaiken kuuluvan