Klausin blogi

Koko ihmiskunta elää puutteen vallassa. Minäkin olen pitkään uskonut minulta puuttuvan jotain eli rahaa, rauhaa, rakkautta tai vaikutusvaltaa. Minä olen uskonut puutteeseen ja luonut puutteen alaisen maailman, tämän todellisuuden, jossa me kaikki tavallamme räpiköimme, koetamme selvitä tuon kuvittelemamme puutteen kanssa, sen varjossa. Me olemme erehtyneet, me kaikki olemme. Me olemme yhdessä luoneet puutetta elämän loputtoman […]

Ystäväni, joka tuntee astrologiaa, kertoi minulle hiljattain ajatuksen, joka jäi pyörimään mieleeni. Hän sanoi, että koko eläinrata voidaan nähdä ihmisen elämän mittaisena matkana, jossa jokainen vuosi vastaa yhtä päivää koko suuren ympyrän kierrossa. Hänen mukaansa olen Jousimiehenä syntyneenä vähitellen lähestymässä Kalojen aikaa, eläinradan viimeistä merkkiä, paluuta elämän suuriin ja alati virtaaviin vesiin. Ajatus suuren ympyrän

Mitä tekisit, jos tietäisit kuolevasi tai maailmasi tuhoutuvan viikon päästä? Miten käyttäisit viimeiset päiväsi, jos saisit tehdä mitä vain? Tätä mietimme juhannusnuotiolla ystävieni kanssa. Joku pohti pörssissä pelaamista ja toinen matkustamista. Joku ostaisi kaikkein hienoimman auton ja joku löytäisi tai hyvästelisi rakkaimpansa. Mitä sinä tekisit? Kun kaikki muut olivat ilmaisseet mitä he tekisivät, minä kerroin,

Postasin tämän: ”Kaikki on tässä hetkessä, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kaikki muu on hetken huvitusta.” Ja lähdin kävelylle shortseissa ja paljain jaloin. Olin autuas jo astuessani ovesta ulos portaan kiveykselle. Kaikki tuntui suoraan ja välittömästi minussa ja jaloissani. Olin elossa. Astuin pihan jalkoja kipristävän soran yli keväällä uusitun kadun mustalle ja sileälle

Kävin ensimmäistä kertaa koskaan onnenkeskitysleirillä, jota musiikkifestariksikin kutsutaan. Alue oli tiukasti aidattu ja vartioitukin ja onnen etsijät jopa maksoivat päästäkseen osalliseksi tarjolla olevasta onnesta. Minut pysäytettiin portilla, koska näytin liian onnelliselta ollakseni aito onnen etsijä. Minun epäiltiin olevan humalassa, vaikka en ollut juonut viinilasillistakaan moneen päivään. Pääsin kuitenkin lopulta sisään Onnelaan. Oli kesän kukkein ja

Näin merkillisen unen. Kuljin siinä maailmassa, jossa kohtasin arvovaltaisia ihmisiä, järjestelmiä ja voimia. Ensin seisoin hienon rakennuksen edessä kuin kutsumattomana vieraana, hieman alipukeutuneena tilaisuuteen. Sitten istuin vastapäätä jotakuta tärkeää miestä, mutta kuulustelun sijasta päädyimmekin leikkimään tuoleillamme kuin kaksi lasta. Myöhemmin kohtasin valtavan naisolennon, joka ei halunnut minulta mitään eikä yrittänyt muuttaa minua miksikään. Olimme vain

Jokainen ihminen, jonka kohtaat, on sinun kaltaisesi herkkä ja haavoittuvainen olento. Jokainen ihminen on sinun kaltaisesi ja vertaisesi, sinun veljesi tai siskosi, vanhempasi tai lapsesi. Jokainen ihminen, jonka kohtaat, kaipaa sinun laillasi tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin hän on, kokonaan. Jokainen ihminen, jonka kohtaat, on sinä itse. Hänen kauttaan sinä paljastat omat tunteesi sinua

Ajoin eilen puolitoista tuntia kaikessa rauhassa Vesilahdelle tapaamaan uutta ystävääni. Olin herkässä ja avoimessa läsnäolon tilassa koko ajomatkan ajan. Mieleni täytti elävä hiljaisuus, ja vanha punainen Corsani kulki sutjakasti liikenteen virrassa, ohitti ja tuli ohitetuksi. Kaksi kertaa matkan aikana jouduin pysähtymään linja-autopysäkille, sillä mieleeni nousseet ”lyhyet viisaudet” halusivat tulla kirjoitetuksi Facebookiin. Ajatukset virtasivat: ”Suomea vaivaa

Olen viime päivinä löytänyt itseni jostain ihan uudesta paikasta tai paremminkin jostakin jatkuvasta virtauksen tilasta. Tuo virtaus ei ala eikä lopu, se ei pysähdy eikä se nopeudu. Se on kuin korvissa hiljaisuudessa kuuluva hienoinen veren kohina tai lähimaastossani virtaavan joen loputtomasti hyrisevä liike. Se on kasvun räjähdys, kun valtavan pihakuusen tuhannet ja taas tuhannet kerkät

Eilen maanantaina 1.6.26 lähdin iltapäivällä pyöräilemään tehtyäni päivän hommat. Päädyin Kosken helmen kesäravintolan terassin päässä kasvavan suuren tammen varjoon seuraamaan vieressäni virtaavaa Viinikanjokea, sen soljumista kohti Parkanojärveä ja merta. Istuin tuolla suosikkipaikallani pitkään ja lopulta päädyin kuuntelemaan virran tasaista ääntä, sen loputonta pientä loisketta kuin huminaa. Kuuntelin ja kuuntelin ja tunsin ja kuulin joen tasaisen