Klausin blogi

Etsimme kumppaniksemme kaunista tai komeaa, mutta itse asiassa alitajuiset odotuksemme ja kaipuumme ohjaavat kumppanien valintaa paljon enemmän kuin tiedostetut pyrkimyksemme. Ne johdattavat meidät kokemaan ensimmäisessä ihmissuhteessamme äidin tai isän kanssa keskeneräisiksi jääneitä tuntoja.  Kiinnymme valitsemaamme tai saamaamme kumppaniin niillä lapsen tunteilla, joihin äitimme tai isämme ei osannut täysin ja puhtaasti vastata. Me jatkamme aikuisissa ihmissuhteissamme siitä, mikä […]

Kerroin joku aika sitten brittiläisen The Guardian-lehden kuvaajasta, joka kävi luonani. Sain ylittää itseni ja lopulta värjötellä öisen järven kylmyydessä, jotta hän sai kaikki haluamansa kuvat minusta. Lupasin myös kertoa myöhemmin, miksi hän oli minua kuvaamassa. Joskus keväällä tuossa lehdessä oli kysely, jossa etsittiin ihmisiä, jotka haluaisivat kertoa kokemuksistaan monista eri avioliitoista. Laitoin hetken mielijohteesta sinne tekstin,

Tänä aamuna sain näkyviin oman haavani, joka on johdattanut minut läpi koko elämäni samankaltaisina toistuviin tilanteisiin omissa naissuhteissani. Kutsun sitä Naisen täydellisen rakastamisen syndroomaksi.  Se syntyi lapsen mielessäni, kun äitini veljeni syntymän jälkeen sairastui mieleltään ja oli sen jälkeen paljon poissa sairaalassa tai sitten poissaolevana kotona. Minun rakkautta kaipaavan pojan mieleni kehitti oivallisen suunnitelmaan rakastaa äitiä niin

Olen saanut tutustua useampiin ihmisiin, miehiin ja naisiin, jotka on heti syntymän jälkeen siirretty jonkin lääketieteellisen syyn vuoksi kahdeksi tai kolmeksi viikoksi keskoskaappiin eli eristetty äidistään, elämästä. Näiden ihmisten ensimmäinen kokemus ihmisyydestä on ollut äärimmäinen yksinäisyys ja erillisyys sekä äärirajoilla tapahtuva taistelu selviytymisestä, elämästä tai kuolemasta. Elämä on taistelua. Ja tämä ensimmäinen haava näkyy selkeästi myös näiden

Kansa uskoo johtajiinsa kuin lapsi vanhempiinsa. Kansa on riippuvainen johtajistaan kuin lapsi isästään ja äidistään. Kansa luottaa johtajiinsa ja seuraa heitä niin sodassa kuin rauhassakin. Kansa tekee mitä tahansa, jotta sen johtajat hyväksyisivät ja näkisivät sen. Kansa on lapsi, jota sen johtajat käyttävät mielin määrin hyväkseen. Kansa on johtajiensa lapsi. Johtajat nousevat kansasta, niistä kansalaisista, jotka eivät

Me elämme valheen valtakunnassa, jota kukin meistä osaltaan luo ja ylläpitää. Me kaikkivaltiaat luojaolennot olemme yhdessä luoneet valheen valtakunnan, joka perustuu sille, että me kaikki kiellämme oman luomisvoimamme ja etsimme kaipaamaamme iloa, rauhaa ja rakkautta toisilta kaltaisiltamme itsensä kieltäneiltä. Me elämme ja luomme yhteistä valhetta. Jokainen meistä syntyy tänne hengeltään viattomana ja vaivattomana, valheettomana. Mutta

Sodassa vanhat miehet johdattavat nuoret miehet ja naiset tappamaan toinen toisiaan.Sodassa nuoret ihmiset tappavat toisiaan, koska heidän johtajansa ovat saaneet heidät uskomaan noiden toisten kaltaistensa olevan heidän vihollisiaan.Sodassa taisteluun uskovat nuoret miehet, ja naisetkin, kilpailevat siitä kuka tappaa eniten toisia miehiä ja naisia. Sodassa vanhat miehet uhraavat nuoria miehiä, jotta heidän strategiset suunnitelmansa toteutuisivat.Sodassa vanhat

Ystäväni lähetti minulle videon, jossa joulupukki ojentaa kirjeen presidentti Stubbille Osakan maailmannäyttelyssä 12.6.25. Se sai minut pohtimaan tuon viestin sisältöä varsinkin, kun klipistä käy selvästi ilmi, että herrat keskustelevat siinä rauhasta. Tässä minun kuvittelemani versio tuosta kirjeestä: Arvoisa Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb! Oman Jouluvaltakuntani päämiehenä rohkenen sinutella vertaistani, sinua Alexander Stubb. Minun valtakuntani pääpaikka on

Istuin päivänä muutamana rakkaassa lounaspaikassani Parkanon Brankkarissa. Vieressäni ravintolasalin takaseinään tukeutuvalla penkillä istui ystäväni, nuori mies, joka osaa pukeutua erityisen näyttävästi ja tyylikkäästi. Hän on komea ilmestys, milloin tahansa hänet näkeekin. Vastapäisessä pöydässä ruokaili nähtävästi perheseurue, vanhemmat ja lapsia. Kun yksi alakoululainen tyttö istui ruoka-annoksensa kanssa tuolilleen, jonka selkänoja oli meitä päin, hän ei voinut olla

Istuin juuri paikallisen ravintolan terassilla ja söin heidän mitä herkullisinta äijäpurilaistaan. Vastapäätäni oli nähtävästi sukulaisseurue juhlistamassa nuoren ylioppilaslakkipäisen neidon askelta aikuisuuteen. Juhliminen oli minun silmissäni tavanomaista eli sukulaisten kestämistä kunnes ruoka oli syöty ja pinnalliset puheet puhuttu, kunnes päästiin pois piinasta. Miten vaikeaa lapsen ja nuoren onkaan kasvaa tähän hulluun maailmaan, kun lähes kaikki aikuiset, joiden kaltaiseksi hänenkin