Klausin blogi

Matkasin pari päivää sitten laivalla Ruotsista Suomeen. Laiva oli tupaten täynnä matkustajia ja matkalla sain todistaa paria tapahtumaa, jollaisia en aiemmin laivoilla tai muutenkaan ole koskaan kohdannut. Istuessani täpötäydessä ravintolassa kuului seisovalle pöydälle vievästä jonosta yhtäkkiä kovaäänistä huutoa. Suomalainen mies haukkui nähtävästi venäläistä rekkakuskia ja oli sitä mieltä, että tämän ei pitäisi olla laivalla eikä ainakaan sen ravintolassa syömässä. Hän vyörytti yhteistä virallista venäläisvihaamme tuon […]

Alussa ei ollut mitään, ei todellakaan mitään, mitä olisi voitu nähdä, kuulla, aistia, haistaa tai tuntea. Ei ollut pimeyttä, valoa eikä harmautta, ei ollut mitään niiden välillä. Ei ollut värejä, ei ääriviivoja, ei mitään näkyviä muotoja. Ei ollut sinua eikä minua, eikä häntä, ja silti olimme kaikki siellä siemeninä ja mahdollisuuksina. Kaikki, mitä koskaan piti olla, oli taitettu potentiaaliksi värähtelevän Ykseyden äärettömyyteen. Värähtely oli

Kuuntelin näyttelijä Terrence Howardin suurta huomiota herättäneen haastattelun Joe Roganin podcastissa joku viikko sitten. Innostuin ja tunnistin jotain tuttua Howardin halussa panna koko matematiikan ja fysiikan maailma ihan uusiksi omaan intuitiiviseen oivallukseensa perustuen. Minäkin haluan oppia näkemään todellisuuteni ihan uudella ja eheällä tavalla nykyisen tuhoavaksi erillisyydeksi pirstoutuneen sijaan. Olen siitä lähtien lukenut Howardin nettisivuilta löytyvän kirja sekä useita hänen ”oppi-isänsä” Walter Russellin, joka kirjoitti

Tämä on kuvaus osallistumisestani elämäni ensimmäiseen kvanttikonstellaatioon noin 1,5 vuotta sitten. Siitä saa hyvän kuvan tuon menetelmän perusteista ja erityisestä tavasta purkaa menneisyyden keskeneräisinä toistuvia tunnetiloja.  Osallistuin eilen ensimmäistä kertaa kvanttikonstellaatioon. Samanaikaisesti olen muutamana päivänä lukenut Bert Hellingerin, jonka perhekonstellaatioon se perustuu, kirjaa ”Love’s Hidden Symmetry” eli rakkauden piilevä symmetria. Olen ihan äimän käkenä, kuin viattomasti ihmettelevä aloittelija ihan uuden

Olen syntynyt Suomeen, maahan joka on monin tavoin erilainen ja omalaatuinen maailman valtioiden joukossa. Suomalaiset ovat Euroopan nuorin sivistyskansa, mikä johtaa usein kuin murrosikäisen klopin haluun miellyttää ja mielistellä Euroopan ja maailman isoja poikia ja tyttöjä, jotka tuntuvat tietävän paremmin miten meidän tulisi toimia. Se on johtanut meidät sodan partaalle, sillä me emme tiedä mitä me teemme ja keitä me todella olemme. Se

Mikä saa Äiti-Venäjän kyljestä aikanaan itsenäistyneen ja Neuvostoliiton aikuisen yhteistyön kautta vaurastuneen Suomen kääntymään vanhempaansa ja vahvempaansa vastaan? Mikä saa 80 vuoden rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja voitokkaasta kaupanteosta nauttineen kansakunnan yhtäkkiä kääntämään kelkkaansa ja haastamaan suurta naapuriaan maailmansodaksikin mahdollisesti laajenevaan sotaan, jossa kukaan ei voi voittaa mitään ja jossa kaikki tulevat häviämään? Miksi kaikki tämä uho, joka jo nyt ennen sodan fyysistä puhkeamistakin on saanut Suomen polvilleen

Taisin juuri viime viikonloppuna ratkaista ihmisyyden arvoituksen eli sen, jonka 50 vuotta sitten päätin ratkaista, vaikka maailma varoitteli minua sellaiseen tutkimukseen ryhtymisestä ja houkutti minua vain sopeutumaan. Taisin saada näkyviin sen isien ja äitien synnin, jota me olemme ansiokkaasti kantaneet ja ylläpitäneet sukupolvelta toiselle, isiltä pojille, äideiltä tyttärille ja vanhemmilta lapsille. Sen synnin, jota olen

Ystäväni jin/jang -kaulakoru unohtui autooni. Samalla sen muodostaneet pisaranmuotoiseksi leikatut musta ja valkoinen kivi irtosivat toisistaan. Vastakohtien muodostama kokonaisuus oli rikki. Samoin oli meidän välinen suhteemme rikki, sillä en osannut nähdä meidän välisten vastakohtaisuuksien valhetta ja kuvittelin meidät jotenkin perustavalla tavalla erilliseksi olennoiksi. Olin vastakohtaisuuksien vanki, kunnes sain kokea oman alitajuntani pohjamutiin hautautuneen syvän pettymyksen

Tapasin tässä eräänä päivänä Kuoleman eli kävin hänen portillaan. Hän oli iloinen, kun en rynninyt pysähtymättä portista läpi vaan pysähdyin hänen viittoessaan ystävällisesti viikatteellaan. Kuolemalla oli asiaa. Ja minulla oli rohkeutta jäädä kuuntelemaan häntä… Kuolema halusi kertoa minulle uudesta kevytkuolemasta, jonka hän oli kehitellyt näinä kiireisinä aikoina, jolloin vaaditaan aina vaan nopeampia ja tehokkaampia ratkaisuja

Venäläinen hävittäjä rullaa kohti kiitoradan päätä, joka rajoittuu Venäjän ja Suomen välistä rajaa merkkaavaan verkkoaitaan. Seison pienen lapseni kanssa aidan toisella puolella ja ilmaisen parhaani mukaan koneen lentäjälle, että näen hänet ja että me olemme ihmisiä niin kuin hänkin. Hänen kasvoiltaan heijastuu päättäväinen velvollisuudentunto. Hän tekee vain sen mitä hänen täytyy tehdä. Hän kääntää koneensa